torstai 16. helmikuuta 2017

Kohti islamilaista liittovaltiota


Maahanmuuttokriisi syö Saksan budjetin ylijäämän, ja niin kutsutuille pakolaisille vaaditaan ”rajoitettua äänioikeutta” jo ennen kansallisuuden myöntämistä. Euvostoliiton utopia on sortumassa idealistien käsissä. Alkaneella viikolla johtoprovinssista Saksasta on kantautunut lopultakin sangen odotettuja uutisia eli budjetin ylijäämä on päätymässä maahanmuuttokriisin käsittelemiseen.

Riita Saksan budjettiylijäämästä on syytämässä varat maahanmuuttokustannuksiin. Ei ole lainkaan merkityk-
setöntä, minne Euvostoliiton johtoprovinssi sijoittaa infrastruktuurinsa kipeästi tarvitsemat varat. Se ei
voi olla heijastumatta koko Euvostoliiton tulevaisuuteen.

Vanhan sanonnan mukaan liika on liikaa vitamiiniakin. Vanhat totuudet eivät yllä tärähtäneistön tajuntaan sen vaatiessa yhä lisää ”vapaata liikkuvuutta” eurooppalaisen hyvinvoinnin raunioille. Mikäli jostain pilkahtaa aiheellisen epäillyksen pilkahdusta, valtiojohtoiset mediat polkaisevat esille yhä uusia dokumentteja, joiden tarkoituksena on syytää vaalikarjan mieleen lisää syyllisyyden ja auttamishalun eetosta. Vanha manner on kuitenkin tikahtumassa tämän ideologisesti ohjaillun jeesustelun alle.

Muun muassa Spiegelin ja Weltin mukaan Saksassa on syntynyt melkoinen riita budjetin ylijäämävarojen käytöstä. On ollut tahtoa maksaa pois velkaa. SPD on vaatinut investoimaan digitaaliseen infrastruktuuriin ja kouluihin. Koska puolueet eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen rahojen käytöstä, ne siirretään CSU-johtaja Gerda Hasselfeldtin mukaan reserviksi pakolaisten kustannusten kattamiseksi. Näin ollen valtionvarainministeri Schäuble ei pääse maksamaan velkoja takaisin. Hän tietää tuskallisen selvästi tulevaisuuden haasteet pakolaiskriisin kauhistuttavissa kustannuksissa, eikä verovelvollinen voi odottaa budjetin ylijäämästä mitään helpotusta elämäänsä. Paitsi koulut ja päiväkodit myös poliisi ja muut viranomaiset tarvitsevat kipeästi lisää henkilökuntaa. Edes Saksan kaltainen talous ei siis välttyne lisävelan ottamiselta huolimatta budjetin näennäisestä ylijäämäisyydestä. Miljoonan vuosittaisen turvapaikanhakijan hallinnassa joutuu vahvinkin yhteiskunta koville, eikä kunkin tulijan kohdalla ole kyse vain tuosta yhdestä vuodesta. Koska kyseessä olevat maahanmuuttajat koostuvat erityisen vähän koulutetusta massasta, integraation ennusteet ovat huonot.

Todellisuus alkaa siis murtautua pompöösin euvostounelman ruusutarhaan. Yhteiskunnan perusrakenteidenkin ylläpito on muuttumassa enemmän kuin haastavaksi. Teknokraattis-ateistinen eliitti joutunee havahtumaan utopiansa jäädessä tavoittamattomaksi unelmaksi. Muukalaisten massat eivät suinkaan tavoittele integroitumista uuteen elinympäristöönsä, vaan lukumääränsä kasvaessa ne alkavat yhä selkeämmin muovata uutta kotiaan. Paradoksina onkin sosiaalisessa mediassa yhä usemmin jouduttu äimistelemään sitä, kuinka tulijat vaikuttaisivat tahtovan rakentaa ympärilleen samanlaisia sosiaalisia rakenteita, jotka ovat alun alkaen mahdollistaneet niiden vainoavien käytäntöjen synnyn, joita he ovat väittäneet pakenevansa. Esimerkiksi Britanniassa muslimiyhteisö on vaatinut jäseniään äänestämään tiettyä puoluetta käyttäen hyväkseen henkistä otetta jäseniinsä.

Vaikka valtamedia tahtoo asiasta enimmäkseen vaieta,
sosiaalisessa mediassa nousevat yhä uudelleen esille
etnisten ryhmien ja jengien toiminta eri puolille
Euvostoliittoa. Britannia on vasta aloittamassa eroa,
jonka etujen mitätöimiseksi euvostouskolliset toki
tekevät kaikkensa. Yhtenä vaatimuksena liittovaltio-
uskovaisilla on naiivi vaatimus kontrolloimattomista
rajoista. Ellei kehityksen suuntaa käännetä No Go -
alueiden aika Euroopassa on vasta alussa.
Saksan hallituksen maahanmuuttovaltuutettu Aydan Oezoguz on mennyt jo niin pitkälle, että kansalaisoikeudettomille maahanmuuttajille pitäisi hänen mukaansa antaa rajoitettu äänioikeus. Oma lukunsa sitten olisikin näin tarkkailijan näkökulmasta pohtia, mitkä sitten olisivat ne rajoitukset. Tietyt piirit kun ovat erityisen omistautuneita arvostelemaan kaikkia ihmisryhmien välisiä legaalisia eroja. Oezoguzin vaatimus olisi uusi naula kansalaisuuden arvon ja merkityksen arkkuun. Samalla kunnioitus esivaltaa kohtaan sukeltaisi uusiin syvyyksiin. Yhdistyneenä eri puolille Eurooppaa syntyneisiin No Go -vyöhykkeisiin muukalaisten ja identiteetiltään vähintään kyseenalaisten muukalaisten äänioikeus kiihdyttäisi yhteiskunnallista hajoamista.

Euvostoliitto on siis muovautumassa sisältä päin aivan joksikin muuksi kuin valtaosa euvostokansalaisista nykyään tunnistaa. Murentumisprosessia tukeva viides kolonna ei niinkään ole salainen kuin erilaisin pykälin ylhäältä päin suojeltu järjestelmä, joka pyrkii kriminalisoimaan kaiken arvostelun. Yhä tässäkin tilanteessa euvostokansalaisille tahdotaan esittää nimenomaan idänsuhteet ensisijaisena uhkakuvana. Oma eurooppalaisuutta heikentävä nyanssinsa on ollut Euvostoliiton poliittinen valuutta euro, jonka ylläpitämiseksi kyhätyillä tukipaketeilla vasallivaltioiden talous ja yhteiskunta on ajettu keskusvallan talutusnuoraan heikentäen omaehtoisen politiikan mahdollisuuksia. Kriitikoiden tavan takaa esilletuomat väestörakenteelliset ennusteet ovat puhdasta matematiikkaa. Hätkähdyttävää sinänsä on havaita tuon tuostakin, kuinka avointa ja häpeämätöntä väestö- ja uskontosuhteiden muutoksia seuraava prosessi on jo tässä vaiheessa. 






perjantai 10. helmikuuta 2017

Ikuisuuden sietämättömän kepeätä tavoittelua


Taannoin jotkut tolkuttomat julistivat historian päättyneeksi. Sittemmin tietyt tapahtumat ovat osoittaneet, ettei maailmanjärjestys suinkaan ole vielä valmis. Erityisen rankkaa ihmisen epätäydellisyyden tunnustaminen näyttäisi olevan euvostouskovaisten eliitille. Sangen hyvin aikaamme kuvaavasti Ilta-Sanomat otsikoi eilen pääkirjoituksensa ”Ranskan ero olisi ikuisen euron loppu”.


Valuutta jos mikä on ihmisten väliseen luottamukseen ja alistussuhteisiin liittyvä väline. Viime viikkoina televisiossa on esitetty historianharrastajille aarteenetsintäohjelmaa nimeltä Menneisyyden etsijät. Siinä joukko innokkaita miehiä haravoi maita ja mantuja metallinpaljastimilla ja tonkii tantereesta vanhojen esineiden osia ja aikojen saatossa paikalle kulkeutuneita rahoja. Perisuomalaisesta maaperästä on paljastunut vanhaa valuuttaa niin kaukaa itämailta, Ruotsista kuin Euroopastakin. Muinoin kukin noista metallinpalasista on edustanut varallisuuden vaihtoa ja koristautumista siinä kuin nykyisetkin valuutat. Vaikka niiden arvo nykyään on lähinnä muinaismuistoina, ne ovat silti yhä tietyllä tavalla ”ikuisia”.

Eliittimme on julistanut euron ”peruuttamattomaksi valuutaksi”. Jos päättäjämme kykenisivät katsomaan itseään kaukaa, he voisivat oivaltaa julistustensa pompöösin rehentelyn. Kuukausi kuukaudelta euvostovaluutan luonne muuttuu yhä enemmän pakotetuksi velkasuhteeksi. Hyvistä aikeista huolimatta sen edut eivät käytännössä enää hyödytä tavallista kansaa vaan eliittiä, jota varten se onkin luotu. Niin kuin nyttemmin maan povesta kaivetut vanhat äyrityiset niin myös euro tulee sortumaan omaan ylimielisyyteensä, koska mikään ihmisen luoma ei ole ikuista. Valuutta on vain vallanpitäjien hallinnan väline ja toimii niin kauan kuin tarkoituksenmukaista; toisin kuin ikivanhat hopearahat eurolla ei pian ole edes esineellistä pysyvyyttä, mikäli hanke käteisestä luopumisesta etenee toteutumiseensa. Tällöin ”ikuisesta” valuutasta tulee vain ilmaa tuuleen.

Alussa mainitsemani Ilta-Sanomien pääkirjoitus on esimerkki siitä, kuinka yhteisen euvostovaluutan legitimiteetti ja käyttökelpoisuus on jo hyvää vauhtia laskemassa vähintään samaa tahtia kuin eurooppalaiset kansat alkavat kyseenalaistaa Junckerin ja kumppaneiden ainoiksi oikeiksi julistamat opit. Mikään imperiumi ei ole ikuinen. Hyvä esimerkki ihmisten rakennelmien väliaikaisuudesta on esimerkiksi khmerien kulttuurin historia ja viidakosta löytyneet suurten kaupunkien rauniot. Meitä Pohjolassa tulisi varoittaa Kalmarin Unionin kohtalo. Kenties päädymme vielä vaihtelemaan keskenämme autonrenkaita ja kananmunia niin kuin tarinan mukaan itänaapurissa touhuttiin edellisen ”kansojen valtion” romahdettua ja sen valuutan menetettyä arvonsa.

Euvostopolitrukkien keskinäisen selälle taputtelun aika on jo mennyt. Ikuisuus on yhä jäänyt saavuttamatta. 




perjantai 3. helmikuuta 2017

Vihaista semantiikkaa ja kaksoisstandardeja


Verovaroin ylläpidetty mielipiteen ja auktorisoidun ajattelun julistamiseen erikoistunut yleisradioyhtiömme on väsymättä marssittanut julkisuuteen väkeä kauhistelemaan vihapuhetta ja tuomitsemaan tuhmia sanoja. Huolimatta siitä, että selkeä rikolliseen toimintaan yllyttäminen on jo ennestään ollut kriminalisoitua, on tahdottu nostaa esille poliittisesti ja tunnepohjaisesti värittynyt termi vihapuhe. Keskustelua on ajettu loputtomaan semanttiseen saivarteluun. Vaikka jotkut oikeusoppineetkin ovat kainosti yrittäneet huomauttaa holtittomasti käytetyn ja tarkkaan määrittelemättömän ilmaisun käytön vaaroista, poliittinen eliitti ja älymystönä itseään pitävät piirit ovat tahtoneet kuukaudesta toiseen meuhkata ilmiöstä, joka on enemmän valitettava seuraus kuin syy. Viikon tai kahden sisään on ollut tongittavissa esille selkeitä esimerkkejä siitä, että vihapuhejahti, tekopyhät kaksoisstandardit sekä selkeä poliittinen agenda kulkevat käsi kädessä.


Sosiaalinen media paljastaa sen osan niin
kutsutusta vihapuheesta, josta valtamedia
tahtoo vaieta. Tasapuolisuuden nimissä
olisi kohtuullista, että esille otettaisiin myös
ylilyönneistä, jotka ovat käynnistyneet
"väärän" ehdokkaan voitettua demokraattiset
vaalit.
Jo ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja Donald Trumpista tehtiin nk. tiedotusvälineissämme lähinnä Vihtahoususta seuraava. Vastaehdokkaan kiistattomista synneistä pyrittiin vaikenemaan julkisuuden henkilön toisensa jälkeen julistautuessa Clintonin vaalivankkurien perässä jolkottelijaksi, vaikka täkäläinen media ei suinkaan ollut vaaleissa äänivaltainen. Voittajan epäkorrekti retoriikka on saanut jo viikkoja hävinneen osapuolen ja näiden nuoleskelijat tikahtumaan raivosta. Uusi presidentti ei ollut edes vielä ehtinyt vannoa valaansa ennen kuin eri puolille maailmaa oli nostatettu mellakoita ja jopa enemmän tai vähemmän paljaita tappouhkauksia – ainakin selkeätä hekumointia poliittisella murhalla. Samaan aikaan kun epäkorrektien ja väkivaltaisten puheiden ja kirjoitusten esilletuojat on pyritty tuomaan esille marginaaliin sysätyiksi rassukoiksi, nuo eliitin riveistä kohonneet kiihotuspuheet eivät ole saaneet julkisten raatien tuomiota.

Trump on tahtonut profiloitua yltiöglobalismin vastustajaksi ja häntä on arvosteltu protektionismin sanansaattajaksi. Poliittinen johtajan ei pidäkään olla mikään kauneuskuningatar tai kukkaiskielen jakelija. Tekojen pitäisi ratkaista ja niitä pitäisi arvioida ennemmin kuukausien kuin päivien kuluttua – semminkin koska väistynyt hallinto jatkoi viimeisille tunneille omaa hämmennystyötään. Kaikki nykyiset kriisit ovatkin siis Obaman ja hänen edeltäjiensä toimien seurausta. Libyan katastrofi, Syyrian sota, Yhdysvaltain toiminta tai toimimattomuus Ukrainassa jne ei siis ole Trumpin syntilistalla. Näin jälkikäteen länsimaat joutuvat tunnustamaan, ettei Libyan kanssa kyetä solmimaan edes sellaisia lehmänkauppoja kuin Turkin. Syynä on tietenkin se, että Clintonin kumppaneineen piti aivan välttämättömänä kaataa sieltä kaikki järjestys ja edes jollain lailla tolkullinen hallinto. Itse asiassa useaan kertaan on tullut ilmi, että juuri toimet Libyassa ovat edesauttaneet Välimeren pakolaistilanteen ryöstäytymistä käsistä.

Vihapuhe on edennyt myös viralliseen lehdistöön, mutta siitähän ei kaksoisstandardin mukaisesti meillä
tahdota puhua. Tasapuolisuus olisi tässäkin kaino kohtuus?

Sen sijaan Saudi-Arabian kanssa Trump on jo ehtinyt ilmeisesti neuvotella ratkaisusta, jossa Syyrian pakolaisten ei tarvitsisi laumoittain hakeutua heille täysin vieraaseen kulttuuripiiriin. Mikäli suunnitelmat tuottavat aikanaan tulosta, katastrofiin löytyisi jonkinlainen ulospääsy tai edes osittainen helpotus sen sijaan, että länsimaat tukehtuisivat kansainvaellusten sosiaalisiin ja taloudellisiin seurauksiin.


Uusi presidentti näyttäisi raivaavan vaihtoehtoja sinne, missä vanha eliitti on kieltäytynyt niitä näkemästä.
Jos tulipalo uhkaa tulla sammutetuksi väärin, se toki raivostuttaa tiettyjä piirejä.

Järjen luulisi kehottavan seuraamaan ja tukemaan tätä uutta ajattelutapaa sen sijaan, että valtamedia jatkaa tauotonta ja katkeraa syyttelyn rumputulta. Tarkkailija on myös ällistyneenä seurannut naisten marssia sellaisen kulttuurimallin puolesta, jossa heidän asemansa heikkenisi ratkaisevasti nykyiseen verrattuna. Tunnepohjalta vellovia väkijoukkoja siis ohjaillaan tavalla, joka ei juuri imartele länsimaista kulttuuriväkeä tai mielipideilmastoa

Yllä olen jo maininnut Trumpin tunnustelut Saudi-Arabian suunnalla. Kauhistuneet globalistit ovat tahtoneet maalailla maailmanlopunkuvia Yhdysvaltain johtajan julistaessa nostavansa oman maansa etusijalle. Tahtoisin kuulla jenkkien uuden presidentin mielipiteen kotoisen Suomemme uudesta, pienoisesta skandaalista Lahden MM-kisojen kisaveden tullessa Englannista, vaikka kisat käydään suuremmoisten pohjavesialueiden äärellä. Tiedostavat osaavat kyllä tarvittaessa vaieta, vaikka muulloin meuhkaavat hiilijalanjäljestä sun muusta. Luonnon ja energiavarojen säästäminen on syvästi valikoivaa. Kaksoisstandardi kohoaa taivaisiin tässäkin. Globalistinen maailmankilpailu tuottaa järjettömiä lopputulemia.

Kauhistelukampanja on melkein kokonaan onnistunut tukahduttamaan tietoisuuden siitä, että Trump on ärähtänyt myös suurille lääkefirmoille näiden lypsäessä tuotteistaan tähtitieteellisiä summia. Ai niin, moiset lausunnothan tulkitaan hirvittäväksi populismiksi.

Tärähtäneistöä tahtoo haudata tämänkin todellisen politiikanteon oman meuhkaamisensa alle.

Alkuvuoden teemaksi on siis muodostumassa kaksoissandardi. Tiettyä uskontoa ei sallita arvostella ja toisia puolestaan miltei kuuluu tölviä joka käänteessä. Oma vaarallinen yhdistelmänsä ovat sitten niin kutsutut kaksoiskansalaiset, joilla on siis kenties mielessään useamman valtion ”etujen” ajaminen. Kyseessä on jonkinlainen kaksoisstandardin ylempi potenssi. Oikeutettua on kysellä, kenen käskyjä moinen joukko tiukan paikan tullen noudattaa. Kuvio täydellistyy siinä, että ministerinä voi olla kaksoiskansalainen leiman tuskin kuivuttua täkäläisestä kansalaisuudesta, mutta tiettyjen laitosten porttivahdin nimitys saattaa kariutua – mikäli toisena kansalaisuutena on tietty itäinen. Rinnakkaisia standardeja on yhtä aikaa jo niin monella tasolla, että lähestytään tragikomiikkaa. Kaksoiskansalaisuus olisi pitänyt olla hyväksymättä kategorisesti, jottei ajauduttaisi työsyrjinnän hetteikköön. Työsyrjintääkin kuitenkin sekä on että ei – kunhan muistetaan julkisella puolella yleistynyt niin kutsuttu ”positiivinen syrjintä”. Sehän puolestaan ei syrjintää olekaan, mikäli värvättävä täyttää tietyt ehdot...

Poliittistaloudelliset ja henkiset umpisolmut tässä kaksoiskierteessä ovat väistämättömiä. Monikaan opportunisti ei ole yhtä itsevarma kuin se muuan muistiini nimettömäksi jäänyt poliitikkomme, joka vuosia sitten radiossa julisti ilmeisen vilpittömästi jotenkin siihen tapaan, ”etteihän tässä ajeta Suomen vaan EU:n asiaa”!





perjantai 27. tammikuuta 2017

Jälkityhmät ja aatteellinen ajatustenohjaus


Ajatuksena työviikon lopettaminen poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia ruotivalla keskustelupaneelilla on sinänsä mainio, mutta sen tehtävän antaminen aatteellispoliittisesti johdetun ja selkeätä agendaa ajavan Ylen tehtäväksi on ollut sopimatonta. Jälleen kerran sen sai todeta katsellessaan vaihteeksi tuota ”oikeiden” mielipiteiden tielle kaitsenutta julistusta.

Donald Trump. Olisikohan jo aika ryhtyä
ruotimaan hänen nousunsa syitä ja edeltäjien
tekemien virheiden korjaamista? Painolastina
vaikuttaa olevan clintonistien usko omaan
virheettömyyteensä ja globalismin kaikki-
valtiuteen. 
Presidentti Trumpin virkaanastujaisista on viikko, joten sinänsä hänen käsittelemiseensä on ollut syynsä, mutta tapa vain on ollut alati samaa vikojen ja epäsovun kaivelemista. Keskustelijoiden antipatia globalismin ja vapaakaupan kriittisyyttä kohtaan on toki tullut jo aiemminkin esille. Tänään jatkettiin samalla linjalla ja haikailtiin säröjä uuden presidentin avustajakuntaan. Esille nousivat tiettyjen ulkoministeriön virkamiesten erot. Täysin jätettiin pohtimatta, kuka tuon väen on nimittänyt. Varapresidentti tahdottiin jo nähdä todellisena johtajana. Itse pohtisin, ketkä lopulta ovat olleet todellisina vaikuittajina viime vuosien presidenttien takana. Hillaryn takana ainakin on näyttäytynyt selkeästi muuan Soros. Samalla kiskottiin esille myös Trumpin puheen vertaaminen Hitleriin ja Mein Kampfiin. Siinähän sitten olikin koko kattaus esillä.

Suurin osa keskusteluajasta käytettiin osanottajien kilpaillessa, kuka kaivaisi esille tympeimmän ja pelottavimman näkökohdan uudesta hallinnosta. Sen myötä liuku veikin Halla-Ahoon, joka  Helsingin Sanomien otsikon mukaan rankaisisi pakolaisia merestä pelastavia kansalaisjärjestöjä. Kuten olettaa saattaa, raati pääsi kauhistelemaan mereen hukkuneita ja ylistämään jotain kreikkalaismummelia, joka on auttanut Välimerellä lillunutta. Eräs keskustelija jopa alkoi ilkkua, miksei Halla-Aho vaadi kaikkea avustamista kielletyksi. Sangen törkeätä yksinkertaistamista siis. Otetaanpa nyt pari suoraa lainausta Halla-Aholta itse artikkelista:

On merkkejä, että Libyan rannikkoa lähellä operoivat kansalaisjärjestöt jo pelkällä läsnäolollaan houkuttelevat ihmisiä lähtemään merelle. Järjestöt jopa yllyttävät ihmisiä olemaan tekemättä yhteistyötä italialaisten viranomaisten kanssa, jolloin heitä ei rekisteröidä mihinkään järjestelmään

On hyvin vakava ongelma, että Välimerellä toimii tällainen meritaksipalvelu, joka tuo tuhansittain ihmisiä Eurooppaan, sen sijaan että heidät palautettaisiin takaisin lähtösatamiin.

En näe tässä kehotusta olla sinänsä pelastamatta merihätään joutuneita ihmisiä. On vain syntynyt tilanne, jossa jo maalaisjärjellä ajatellen oleskelun varmistaminen Euroopassa alkaa liikumisella mahdollisimman huonokuntoisella aluksella ja heittymisellä avustusjärjestöjen armoille. Hallituksethan saattavat milloin tahansa päättää jonkinlaisesta palautusjärjestelmästä. Olemme myös saaneet lukea, kuinka esimerkiksi kirkko on ryhtynyt avoimesti kätkemään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita. Jo pääministeri Sipilän kotimajoitustapauksen olisi pitänyt osoittaa meille, kuinka tehokkaasti tietyt signaalit maailmalla liikkuvat. Avustusjärjestöjä toki ei voi siitä syyttää, ettei Euvostoliitto ole alun alkaen suhtautunut tarpeeksi jämäkästi laittomasti ja pidäkkeettömästi mantereelle pyrkineisiin. Silti jeesustelevat vapaaehtoiset vaikeuttavat viranomaisten toimintaa ja ovat otollisia hyväksikäytettäviä.

Tätä näkökohtaa Jälkityhmissä toki kartettiin, koska kaikki pahuushan asuu jossain muualla.

En sentään jaksa seurata tuota raatia säännöllisesti, joten en tiedä, kuinka Berneriä ja liikennepolitiikkaa on aiemmin käsitelty. Nyt kuitenkin farssin jälkiseuraukset jätettiin kokonaan käsittelemättä. Kiky-tilannetta ainoastaan hipaistiin, koska Trump-kauhistelu vei suurimman osan ajasta. Kotimaan ”kärkihankkeitten” pohdiskelu olisi kuitenkin osoittanut karulla tavalla, että osataan meilläkin laukoa julki monenmoisia julkilausumia harkitsematta tai välittämättä seurauksista.

* * *

Lopuksi vielä yksi poliittinen esiintulo liittyen Trumpin ensimmäisiin poliittisiin toimiin. Sitä ei käsitelty Jälkityhmissä, mutta se kertoo paljon henkisestä ja aateelisesta myllerryksestä, joka länsimaissa on käynnissä.

Yhdysvaltain uusi presidentti on ilmoittanut ryhtyvänsä toimenpiteisiin liittyen tietyistä maista saapuviin maahanmuuttajiin. Mustalle listalle ovat joutumassa ainakin Syyria ja Irak. Lännen ja muslimimaiden maailmankäsityksen erot on tahdottu häivyttää samaan tapaan kuin ihmisryhmillä ei olisi keskenään mitään eroa. Muslimien erityistarkkailulla luulisi olevan syynsä viime aikojen terroritekojen vuoksi puhumattakaan näiden perimmäisestä suhtautumisesta nk ”vääräuskoisiin”. Maahanpyrkijöiden erikoistarkkailulla pitäisi olla oma oikeutuksensa jo kunkin maan suvereniteetin kannalta.

Tämä ei ole kuitenkaan sopinut Clintonin aikakauden sotahaukalle, Madeleine Albrightille, joka on yllättäin kokenut kenties ikääntyessään jonkinlaisen humanismiherätyksen. Tämä Yhdysvaltain politiikkaan Bill Clintonin ulkoministerinä vaikuttanut poliitikko on julistanut olevansa valmis rekisteröitymään muslimiksi. Kyseessä on sama nainen, joka aikanaan muun muassa pyrki vaikuttamaan, jottei Ruandan tapahtumia julistettaisi kansanmurhaksi.

Albright selittelemässä Irakin pommituksia:




Meilläkin julkisuudessa on vaahdottu Trumpin muurista. Sen käyttökelpoisuudesta tai realistisuudesta voimme olla monta mieltä, mutta sangen tehokkaasti on vaiettu Meksikon omasta osuudesta asiaan sen tukiessa laittomien maahanmuuttajien virtaa Yhdysvaltoihin. On niin kovin helppoa vaahdota muureista ja maahanmuuttorajoituksista ellei itse elä massavaellusten seurausten keskellä tai edes välitä nähdä vuosikausien kehitystä tilanteen edellä.

Irvokkainta maailmapolitiikassa on havaita, kuinka sädekehää koetetaan kehittää poliitikoille, joiden toiminta on suurvaltatoiminnassa aikanaan ollut vähintään yhtä karmeata kuin vastustajillaan. Hillary Clintonin toimista Libyassa on jo kirjoitettu paljon, joten sitä ei ole aihetta tässä yhteydessä enää enempää käsitellä.



torstai 26. tammikuuta 2017

Viimeiseen suomalaiseen


Suvaitsemmeko suomalaiset sukupuuttoon?


Tavan takaa meitä tahdotaan ”valistaa” väestökadon uhalla. Eilen julkaistiin Aamulehdessä jälleen huolestunut kirjoitus maamme väestökehityksestä. Sen mukaan suomalaiset ovat niemeltämme loppumassa muutamassa vuosikymmenessä. Nykyisen valtalehdistön tapaan syntyvyyden laskua kyllä esitellään numeroin, mutta itse syiden erittely jää ihmettelyn asteelle – ja tietenkin siihen toteamukseen, että maahamme olisi tuotava lisää ihmisiä. Mikäli tahtoo pohdiskella syitä kehitykseen ja kääntäen toimintamalleja onkin jälleen kerran syytä vilkaista tekstin kommenttiosiota, joka sentään on jätetty auki.


Suomalaiset loppumassa? Uhkakuva vai eliitin tavoite?
Kun Putin viime vuonna totesi sarkastisesti jotenkin niin, että Nato kyllä iloisesti sotisi viimeiseen suomalaiseen, hän osui niin tarkkaan kuin mahdollista oikeaan sanomatta suoraan, kuinka globalistit riemumielen avaavat rajansa ja luovuttavan perintöosansa kansainvälisille pyrkyreille sodissa, jotka eivät meille edes kuulu. Tässä tullaan siis yhteen suomalaisuuden kriisin kulmakiveen eli päätäjiemme hanakkuuteen asettaa muukalaiset ja heidän etunsa oman kansan tulevaisuuden edelle. Samalla myös vanhat suomalaiset tavat ovat joutumassa mukautumaan tulijoiden odotusten tai heidän oletettujen odotusten edessä. Uskonnollinen murros on vasta kaikessa karuudessaan tulossa.

Päätelmä väestökehityksestä jää luonnollisesti sanahelinäksi niille, jotka yhteiskunnan korkeammilla portailla eivät seiso samassa sosiaalihuollon jonossa eri puolilta maailmaa paikalle eksyneiden kanssa – tai siis koe näiden muukalaisten lampsivan jonon ohitse. Suu vaahdossa suvaitsevaisuudesta pajattavat eivät pelkää sydän syrjällä seuraavan vuokrankorotuksen suuruutta samaan aikaan kuin yhteiskunta majoittaa ympärille yhä enemmän rajojen ylitse marssineita. Kun yhä uudelleen toistetaan perustuslakimme muutetun siten, että suomalaisilla on sama velvollisuus maksaa päivääkään maamme eteen työtä tekemättömien muukalaisten toimeentulo kuin ikänsä Kainuussa kamppailleen vaarin, tämä ei suinkaan kannusta harrastamaan pirttiviljelyä. Koska nyky-yhteiskunta tahtoo nähdä ihmiset vain globaalin maksajan roolissa, valistunut kansalainen tulee siihen johtopäätökseen, että maailmassa on orjia jo tarpeeksi.

Oma osuutensa toki voidaan katsoa olevan ihmisten mukavuudenhalullakin, mutta edes tehokas individualismin aivopesu ei kykene tukahduttamaan perusviettejä muutamassa vuosikymmenessä. Lastenteko ei voi olla kuin kesäkissan ottamista. Tarvitaan suhteellisen vakaata toimeentuloa, kykyä huolehtia itsestään ja jälkeläisistään vuosikymmeniä. Kuten tiedetään, yrityksille riittävät tappiot neljännesvuodessa, jotta väkeä aletaan kipata pihalle. Robotit eivät tarvitse perhe-elämää ja niiden kanssa nykyihminen joutuu kilpailemaan. Tietty määrä ihmisiä tarvitaan aina erikoistehtäviin, mutta he eivät voi edustaa suuria massoja. Muuten ei olisikaan kyse mistään erikoistehtävistä.

Suurin huoli suomalaisten loppumisesta pohjaa tarpeeseen keksiä perusteita maahanmuuton, jopa haitalliseksi koetun lisäämiseksi. Samaan aikaan kun niin kauppoja, tehtaita ja jopa autoja ollaan liki hysteerisesti automatisoimassa kieltäydytään näkemästä, ettei moderni länsimainen yhteiskunta tarvitse edes nykyistä väestömäärää. Entisaikojen kehittyvä maatalous sai tuupata liikaväestönsä kaupunkien tehtaisiin. Nyt tällaista varaventtiiliä ei ole. Siinä mielessä laskeva syntyväisyys on vain sopeutumista olosuhteisiin ja uuden tasapainotilan hakemista. Kantaväestön syntyvyydenlasku tulee jatkumaan niin kauan kunnes yhteiskunta toimillaan ja asenteillaan osoittaa edes halunsa turvata nimenomaan täällä syntyneiden suomalaisten turvallisuuden ja toimeentulon haalimatta maailmalta ketä paikalle sattuu löytämään.

Suomalaisuuden ja Suomen kansalaisuuden tulee olla täällä jotain erityistä eikä vain alati kasvava kasa velvollisuuksia ja syyllisyyttä ilman noita erikoisetuja suhteessa muihin. Viitisen miljoonaa ihmistähän ei kykene elättämään koko maailmaa. Niin kun olen useasti todennut, tämä karu maa on lähtökohtaisesti ihmisille vihamielinen jo sääolosuhteidensa vuoksi, joten kantokykyä ei voi laskea pelkkien neliömetrien mukaan.

Yhdysvalloilla on nyt presidentti, joka korostetusti väittää ajavansa omien kansalaistensa asiaa. Vaikkei hän ole ollut virassaan kuin joitain päiviä, mellakat ja älämölö raikuvat kautta maanäärien. Globalistien aivopesemien joukkoliikehdintä saa pakosti kysymään, suvaitsemmeko me suomalaisetkin itsemme kuoliaiksi. Historia on ollut armoton kautta aikojen: elinvoimansa ja elintahtonsa menettäneet kulttuurit ovat kadonneet. 



torstai 19. tammikuuta 2017

Berner ja vuoden 2018 vallankumous


Sopivasti Suomi100 -juhlien aikaan Sipilän hallituksen sveitsiläis-suomalainen yritysjohtaja, Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner esittää toteutettavaksi hirmuisella kiireellä liikenneväylien kunnossapidon ja käytön täysmuutoksen tavalla, jota voi mielestäni hyvällä syyllä kuvailla vallankumoukseksi.

Vallankumous vuonna 2018?
Suuret mullistukset alkavat usein huomaamattomin ja
näennäisen vaarattomin askelin. Vietiinhän meiltäkin
aikanaan oma raha ja rajavalvonta typistettiin
äänestettyämme Euvostoliiton halvan ruoan ja
vaivattoman matkustelun puolesta.
Luonnollisesti kansalaisia pyritään rauhoittelemaan väitteillä, joiden mukaan heidän kustannuksensa eivät kasva, koska ”maksajien joukko laajenee muun muassa ulkomaalaisella liikenteellä”. Berner vertaa tulevaisuuden tienkäyttöä mobiilikäyttäjiin, jotka ostavat operaattoreilta erilaisia puhe- ja teleliikenteen käyttöpaketteja. Noissa paketeissahan on usein kaikenlaista turhaakin maksettavaa. Pelot nousevista kustannuksista tyrmätään mantralla kilpailusta, vaikka esimerkit monelta alalta ovat osoittaneet moiset uskomukset vähintään kyseenalaisiksi. Kuinka monta tietä autoilija voi ajaa työpaikaltaan kotiin? Kuinka monta opetaattoria mahtuu hallinnoimaan samaa tienpätkää?

Huolimattoman lainvalmistelun aikakautena Berner äityy kehumaan selvitystyötä ja sitä kautta rivien välistä muun muassa Esko Aholta ja kumppaneilta tilattua selvitystä liikenne- ja yhteiskuntaoloista vuonna 2050. Entisellä pääministerillämme apureineen taitaa olla käytössään aikakone, sillä niin varmanoloisesti eliitti on nyt paaluttamassa suuntaviivoja yhteiskuntamme rakenteiden muokkaamiseen. Yhä teknisempi järjestelmä saattaa toki toimia vakaissa oloissa, mutta poikkeustilanteissa on odotettavissa katastrofaalisia seurauksia.

Kansa on aiheesta ollut huolissaan kansallisomaisuutemme siirtämisestä yhtiöihin. Valmistelijat koettavat tyynnytellä myrskyä selittämällä perustettavan yhtiön yhteiskunnallisen valvonnan tiukkuutta. Maakunnalliseen hallintaan jäisi 35 prosenttia lopun tullessa valtiolle. Julmettua hoppua liikenneuudistuksessa perustellaan tulevalla maakunnallisella uudistuksella, jota on ajettu tuskaisesti esille jo vuosikausia. Sivulliselle tulisi mieleen katsoa ensin SOTE-sopan selkenemistä ennen infran pistämistä mullin mallin. Eliitin logiikka on toinen, ja tiedotustilaisuudessaan ministeri tuli lausuneeksi tärkeän yksityiskohdan: suunnitelmanlaatijat ovat tarkkailleet muiden maiden käytäntöjä. Erittäin tärkeänä hän vaikuttaa pitäneen Saksan omia vastaavia liikennepoliittisia ratkaisuja. Bernerille kumppaneineen tuntuu olleen hyvin olennaista etsiä yhtäläisyyksiä puuttumatta maamme omiin historiallisiin ja maantieteellisiin erikoispiirteisiin.

Pika-aikataululla kaavailtu muutos inframme hallinnasta ja käytöstä pyritään esittämään kansalaisten osalta vaikutuksiltaan miltei vähättelevään sävyyn, vaikka nimenomaan juuri tässä yhteydessä kyse on vallankumouksesta samaan tapaan kuin aikanaan kansamme kannalta onnettoman Euroopan Unionia koskeneen äänestyksen tapauksessa. Tuolloin runnottiin jäsenyys ”vapaakauppaliittoon” teemoina muun muassa halpa ruoka ja avoimet rajat. Myöhemmin omasta valuutasta ja olennaisesta osasta itsenäistä päätöksentekoa on luovuttu lähinnä ilmoitusluonteisesti eduskunnassa. Bernerin liikennepaketti on kuin vesuri taimikossa; tie tasataan sitä hetkeä varten, jolloin liittovaltio päättää jonkin direktiivin mukaisesti lakkauttaa kansalliset liikenneväyläyhtiöt. Kun rakenteet on valmiiksi mullistettu, loppu onkin enää allekirjoitushommia.

Rahastuksen käytännön toteutus vaikuttaisi olevan kaksinainen eli vaihtoehdoiksi ehdotetaan aikamääräistä könttäsummaa tai paikannukseen perustuvaa kilometritaksaa. Tiedotustilaisuudessa aiheellisesti kyseltiin enimmäkseen yksityisteitä käyttävien haja-asutusalueiden asukkaiden asemasta. Heidän osakseen näyttäisi koituvan könttäsumma, jota Bernerin puheista päätellen porrastettaisiin. Hiukan epäselväksi jäi mainittujen yksityisteiden hoidon tulevaisuus. Rahoitusmalleja raastettaessxa lopputulokset saattavat olla kovinkin yllättäviä, aivan kuin ministerin toteamus, että liikenteestä kerätään enemmän veroja kuin valtiolle syntyy kuluja. Tässä jälleen konkretisoituu päättäjien vahva ideologinen, maalaisjärkeä sumentava paatos, jolla yleä lukuunottamatta on luovuttu korvamerkitystä verotuksesta.

Bernerin toistelema väite liikenneväylähallinnon yhtiöittämisen tarpeesta väylän kunnosapidon takaamiseksi on ainoastaan poliittista ideologiaa. Senhän kansalaiset toki tietävät kyseleenalaistaessaan tavan takaa toistuvan veropohjan rikkomisen ja suuruudenhullun verovarojen jakelemisen ympäri maailmaa.

Julkisuudessa toisteltu huoli yksityisyydensuojasta on toki aiheellinen, mutta jo tietoliikennepuolen kautta euvostoalamaiset ovat tiukan tarkkailun alla. Olennaisempaa ovat ne moninaiset maksut, joita sekä tulevaisuuden autojen varusteet että tieoperaattoreiden ”räätälöimät palvelupaketit” tulevat meille tarkoittamaan. Berner voi väittää kulujen jopa laskevan, mutta jos kunnatkin osallistuvat toimintaan, voivat kulut ryöstäytyä monin tavoin. Yritysjohtajien suunnitelmissa ei suinkaan ole kyse hyväntekeväisyydestä.

Vanhasta autokannasta tahdotaan päästä eroon, jotta rahvas olisi selkeästi riippuvainen uusimmasta tekniikasta ja operaattoreille maksetuista käyttömaksuista. Selkeimmin se toteutuu julistamalla yksinkertaisimmat kulkupelit laittomiksi. Viherhörhöjä kosiskellaan puheilla päästörajoituksista. Autottomia tai autoilun vähentämistä ajavia Bernerin puheet saattavat jopa viehättää. Enemmän autoilevien suhteellisesti suurempi maksattaminen on sinänsä ymmärrettävää, muttei sovi yhteen globalistisen perusideologian kanssa. Tarvikkeiden tuotanto, palvelut ja työpaikat täytyisi tuoda ihmisten luokse sen sijaan, että ihmiset pakotetaan matkustamaan päivittäin yhä kauemmaksi. Lokalismi, paikallinen pientuotanto tuontitullein olisi jonkinlainen ratkaisu, mutta sitä euvostoeliitti ei näytä hyväksyvän ajaessaan tavaroiden [ja tiettyjen ihmisten] korostetun vapaata liikkuvuutta. Ympäristönsuojelijoilta ynnä muilta ”tiedostavilta” jää kenties ottamatta huomioon ne arvaamattomat seuraukset, jotka tällä mullistuksella tullee olemaan ajan kanssa kaikkinaiseen maanhallintaan. Pelkäisin kovin maamme kansalliseen rikkauteen kuuluvan jokamiehenoikeudenkin suhteen. Jos vielä epäilee Bernerin mallin vaarallisuutta on syytä palauttaa mieleen hänen toteamuksensa ”yhteistyöstä EU-instrumenttien kanssa”. En liene ainoa, jonka mielestä tuo on kauniisti sanottuna itsenäisen, suomalaisen liikenneväyläkoneiston purkamista federaatiomalliin?

Nyt virallisesti esitelty liikenneuudistusmalli on todellinen Pandoran lipas, vallankumous sanan täydessä merkityksessä. Historian ironiaa on, että eliitti ajaa sitä juuri vuonna 2018, sata vuotta suuresta kansallisesta murhenäytelmästä.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Ajatuskriminologinen katsaus IV


Ameeba nimeltä vihapuhejahti


Eräs ameebalaji tarttuu nenästä, syö aivot elävältä 2 viikossa ja tappaa 100% uhreista. Muuan suvaitsevaiston lempilapsi sen sijaan tarttuu kantajansa ajatuksiin ja nakertaa vähä vähältä todellisuudentajua ja saa aikaan vainoharhaista agressiivisuutta toisinajattelijoita kohtaan. Lopputuloksena on lähes raivopäinen väärinajattelijoiden vainoaminen ja ympäristön realistisen havainnoitsemisen sammuminen. Kyseessä on ameebamaisesti yhteiskuntaamme levittäytynyt pelko vihapuheesta.

Méningo-encéphalite_amibienne_primitive / Naegleria fowleri. Tappava yksisoluisten eliöiden viljelmä.
Kuva: Wikimedia Commons / CDC / Govinda S. Visvesvara

Liki väsymiseen asti olemme saaneet valtamediasta seurata Hakkaraisen ja kumppaneiden suustaan suoltamista kielletyistä sanoista. Tietyn uskontokunnan edustajien ohjatessa rekan toisensa jälkeen viattomaan väkijoukkoon tapauksista uutisointi on tehtävä kieli keskellä suuta. Turvallisin tapa on vain kirjoittaa rekoista, jotka tuon tuostakin tempautuvat ihmisten keskelle. Mikäli tapauksiin liittyneistä väkivaltaa ja vainoa paenneista poloisista on pakko teon tekijöinä kirjoittaa, kuuluu sääntökirjaan vuodattaa myötätuntoa henkisistä kärsimyksistä ja mielenterveydellisistä häiriöistä.

Vaikka tulijoiden uskonnon aatteellisen perustan muodostaa hallitsevan aseman saavuttaminen, vihapuhejahti-ameeban sairastuttamat reagoivat kerta kerralta rajummin kansainvaellusten kielteisten seurausten käsittelemiseen. Semanttisesta saivartelusta on kehittymässä uusi taiteenlajinsa samoin kuin oman ”hyveellisyytensä” todistelusta varmin tie saavuttaa oma viisitoista minuuttiansa julkisuudessa. Äskettäin televisiossa muuan dokumenttiohjaaja koetti ottaa askeleen lähemmäksi muukalaisvihamielisiksi ja rasistisiksi koettuja vihapuhujia toteamalla näiden kokevan tulleensa osattomiksi yhteiskunnassa. Lausumattomana kysymyksenä jäi väreilemään, mitä osattomuuden kokemuksen korjaamiseksi olisi tehtävä. Samoin vaiettiin kuin muuri osattomuuden konkretiasta. Eipä mainittu esimerkiksi tilannetta asuntomarkkinoilla keinotekoisesti luodun asunnonhakijamassan kamppaillessa jo ennestään epäterveesti tarjotuista asunnoista, avustuksista ja tietenkin työpaikoista. Syksyllä eräässä kaupungissa esimerkiksi esiteltiin ylpeästi, kuinka turvapaikanhakijat pääsivät tutustumaan työelämään alun perin koululaisille tarkoitetun TET-järjestelmän kautta paikallisessa kauppaliikkeessä. Entä sitten ne koululaiset? Jos yksinkertaisimmat aputyöt on jaettava muukalaisille, mihin työnnetään niitä aiemmin tarvinneet kantasuomalaiset? Insinöörikursseilleko? Ai niin, koulutusjärjestelmäkin on murroksessa.

Britannian sisäministeri Amber Rudd on joutunut
vihapuhesyytösten kohteeksi puolustettuaan
puheessaan brittiläisten työntekijöiden oikeuksia
vierastyöläisiä vastaan.
Vihapuhejahti-saastutettu suorastaan hekumoi, mikäli poliitikko erehtyy puolustamaan omaa kansaansa niin kuin konservatiivinen sisäministeri Amber Rudd taannoin Britanniassa [Independent / Guardian]. Ministerin synti oli vaatia aiempaa tiukempia sääntöjä maahan saapuville vierastyöläisille. Ajatuksena on ollut turvata työpaikat briteille itselleen. Moinen hirvittävä ajatus on sittemmin saanut erään Oxfordin professorin lähtemään sotajalalle ja vaatimaan ministerin puheen käsittelemistä vihatapauksena. Ministeri Rudd on erehtynyt lausumaan muun muassa:

Tahdon että tarkastelemme uudestaan, tarjoaako maahanmuuttojärjestelmämme liike-elämällemme oikeat kannustimet investoida brittiläisiin työntekijöihin.”

Ja edelleen:

Tulemme pian konsultoimaan seuraavista tarvittavista toimista maahanmuuton säätelemiseksi. Käymme läpi työn ja opiskelun reitit. Tähän sisältyy vaatimus kiristää testejä, joita yritysten on tehtävä ennen ulkomailta rekrytointia. Liike-elämä on ollut elpymässä tässä maassa, jossa työllisyys on ennätystasolla.

Meidän täytyy kuitenkin tehdä enemmän, jotta kaikki britit saavat elämässä tarvitsemiaan mahdollisuuksia. Testin tulisi varmistaa, että tänne tulevat ihmiset täyttävät työmarkkinoiden aukot ottamatta työpaikkoja, joita britit voisivat tehdä.

Kuten todettua kansansa tulevaisuutta ja hyvinvointia puolustaneen konservatiivipoliitikon puhe ei kelvannut yliopistoprofessorille, joka kiiruhti sen tuomitsemaan edes kuulematta itse puhetta. Tuolle kirjanoppineelle riitti kuulemma pelkkä puheen luonnos. Mieleeni tulee vuosien takaa kiihkouskovaisten tuomio elokuvalle Kristuksen viimeiset kiusaukset, jota kiirehdittiin tuomitsemaan pelkät käsikirjoitusotteet hyppysissä.

Mainittu professori Silver on ilmeisesti profiloitumassa saarivaltakunnan pääinkvisiittoriksi ajatusrikollisten jahtaamisessa tartuttuaan myös pääministeri Theresa Mayn julkilausumiin. Vaikka häntä on toki arvosteltukin, hännystelijöitäkin löytyy verraten ministerin puhetta jopa Mein Kampfiin! Jotta voimme asettaa ministerin puheet oikeisiin mittasuhteisiin, meidän on muistettava se sekasorto, mihin brittiläinen yhteiskunta on muukalaisvyöryssä ja islamisaation kautta viime vuosikymmeninä joutunut. Lontoo alkaa olla jo enemmän oma merkillinen muukalaisvaltionsa kuin osa Britanniaa. Äskettäin on myös kerrottu brittivankiloista [Express / Daily Mail], joissa islamistijengit terrorisoivat pakkokäännyttäen. Silti vihapuheprofessorien annetaan julistaa omaa sanomaansa. Jos he ovat huolissaan ainoastaan yhteiskunnan tukeman humanistieliitin kansainvälisistä työurista, voimme todeta tarpeellisten tiedemiesten aina löytävän tukijansa. Muuten yleisellä tasolla esimerkiksi putkimies on aina nukkekotitohtoria tärkeämpi.

Ameeba leviää niin kauan kunnes jostain nousee esille tarpeeksi monta suoraselkäistä kansalaista julistamaan, että jo riittää. Rikollisia ja rikollisia uhkauksia varten on jo olemassa lainsäädäntönsä. Sitä ei saa venyttää ja tulkita poliittisuskonnollisista lähtökohdista. Muuten alistumme henkisen ja uskonnollisen diktatuurin ikeeseen.