”Only God We trust”.
Yksi jos toinenkin on varmaan joskus törmännyt nuoruutensa
viihtyisän kapakan seinälle tuijottaessaan edellä mainittuun
toteamukseen siitä ainoasta, jolla on ollut varaukseton luotto.
Nykypäivänä tosin mielipiteiden muokkaajat voisivat vaihtaa
tunnuslauseen muotoon ”Only Electricity We Trust”. Niin
hyödyllisiä ja tarpeellisia kuin sähkövempaimet nykypäivinä
ovatkaan niitä ei olisi syytä nostaa millekään jalustalle tai
itsetarkoitukseksi.
 |
| Vanha kymppi ajalta, jolloin asointi ei ollut riippuvaista sähköstä tai tietoverkoista. Kansa luotti paasikiviinsä ja rakensi kehittyvää maatansa. Kuva Wikimedia Commons |
Vuositolkulla mediamme on
julistanut esimerkiksi käteisen rahan katoamista. Jälleen kerran
esimerkiksi Helsingin Sanomat on lähtenyt julistamaan tätä
muutosta. Meille on noussut jo sukupolvi, joka on tuskin kahisevaa
käsissään nähnyt. Heidän varallisuutensa on vain sähköä
pistokkeesta, näkymätöntä ja nappia painamalla hävitettävissä.
Samalla saatetaan heidän työnsä tulokset mitätöidä milloin
tahansa. Rahan kantaminen taskuissa pyritään esittämään
typeräksi ja aikansa eläneeksi. Päätyessään ravintolapäivien
kaltaisiin lyhytkestoisiin tapahtumiin, asemien vessoille ja
raha-automaateille tuo nuori polvi on ihmeissään. Toisaalta
kehitellään kaikenlaisia laitteita, joilla tehdään mahdolliseksi
bittien siirtely kenttäolosuhteissa. Luonnollisesti samalla
kuluttajat alistuvat elättämään povellaan kokonaista
välistävetäjien leegiota ja kasvattavat elinkustannuksiaan (esim
Mobile Pay tai iZettle). Entäpä pitkäaikaisen sähkökatkon koittaessa?
Ellei pidä tiettyä summaa käteistä jatkuvasti taskussaan ei
kykene yllättävissä tilanteissa joustavasti hankkimaan palvelua
tai hoitamaan pienimuotoista kaupankäyntiä. Itse liikkeissä
sulkeutuvat kassakoneet ja ovet lakkaavat toimimasta.
Kun Neuvostoliitto
aikanaan romahti, kerrottiin kaikenlaisten hyödykkeiden kananmunista
autonrenkaisiin tulleen vaihdantavälineiksi. Vaikka vanhanaikainen
kunnon rahakin saattaa menettää tyystin arvonsa, silti se on paljon
konkreettisempi väline säilöä työnsä tuottoa kuin bitit
avaruudessa. Nykyaikainen tietotyöläinen työskentelee lähes
yksinomaan sähköisessä maailmassa. Niinpä kärjistäen hänen
koko olemassaolonsa voidaan yhdellä magneettipiikillä pyyhkäistä
pois.
Ennen aikaan uskottiin
turvattavan omistusta sijoittamalla maahan ja kiinteistöihin.
Asiakirjojen muuttuessa biteiksi on täytynyt kehittää vankkumaton
luottamus tietokonejärjestelmien kykyyn keskustella keskenään ja
viranomaisten taitoon säilöä sähköisiä aineistoja. Miten käy
omistusoikeuden todentamisen? Tarkkaan asiaa pohtien voi kuitenkin
esittää omat epäilynsä esimerkiksi aktiivikäytöstä
poistuneiden järjestelmien ylläpidosta. Kuinka käyttökelpoisina
säilyvät noiden ikääntyneillä formaateilla tuotetut tiedot? Eikö
ole inhimillistä keskittää voimavarat ja aika uusien uljaiden
järjestelmien sisäänajoon?
 |
| Tietoyhteiskunnan elämän estettä, verisuonistoa. Krusebergin muuntamoasema heinäkuussa 2002. Kuva Wikimedia Commons |
Käteisen katoamisen
ohella toimittajat ovat puuhailleet kuluneina vuosina ahkerasti
sähköisten kirjojen lobbareina. Toistaiseksi kuluttajien into ei
ole ollut järin pontevaa. E-kirjojen kehittelyn sivussa on
pystytetty erinäisiä pilvipalveluja. Yhä enemmän materiaalia
siirtyy tuonne jonnekin, mistä niiden yhteydet käyttäjiinsä on
persoonattomasti ja pikaisesti katkaistavissa. Kuka takaa sen tekstin
pysyvyyden, joka kerran toisensa jälkeen on ladattavissa luettavaksi
ja ainoastaan luettavaksi vedoten monimutkaiseen
tekijäinoikeusjärjestelmään? Vanha kunnon kirja on esine, josta
on selkeästi luettavissa julistetun sanoman ajankohta. Painettukaan
sana ei ole aina ehdottoman totta, mutta jopa valheellinen sanoma on
siitä ajoitettavissa ja todennettavissa. Historian
uudelleenkirjoittaminen ja yksinoikeus tietoon on hankalammin
toteutettavissa painetussa sanassa kuin istumalla sähkökatkaisijan
äärellä. Emme siis saa ihastua liiaksi käyttämiemme verkkojen
vaivattomuuteen ja nopeuteen. Parhaimmillaan verkoissa leviävät
tiedot kiertävät viranomaisten pystyttämät sensuurimuurit, mutta
samalla ne ovat poikkeusoloissa äärimmäisen haavoittuvia ja
heikkoja pitkäaikaisessa tiedonsäilyttämisessä. Lyhytkäyttöinen
bulkkiteksti soveltuu hyvin sähkölle, mutta tieteellinen tutkimus
ei saisi pohjata yksinomaan verkkoihin.
Lopuksi koetan hahmottaa
sieluni silmiin erään historiaa ja fantasiaa yhdistelleen
kirjailijan lukijan eteen levittämää aistimaailmaa. Modernista
ajastamme menneisyyteen tempaistu päähenkilö seisoi keskellä
maisemaa, jossa oli tietty lähes musertava piirre: lähes rikkumaton
hiljaisuus. Nykypäivän luonnon taustalla humisee etenkin asutuilla
alueilla Keski-Euroopassa alituinen liikenteen humina. Parisen sataa
vuotta aiemmin satunnaista villieläimen huutoa lukuunottamatta
maisema oli äänistä autio ennen kuin kulkija päätyi vaikkapa
kosken partaalle. Oman kolkkoutensa ympäristöömme iskisi myös
kaikkien sähkölaitteiden seisahtuminen.
Uusi jumalamme kuolisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti