perjantai 22. toukokuuta 2015

Siemenet - oikeus ruokaan?

Monsanto kaltaisineen alkaa olla yhä laajemmin maailmalla voimakas kirosana, ihmisten ylle langennut vitsaus. Siementen jalostus on synnyttänyt ihmiskunnalle vakavan ongelman tekijänoikeuksien muodossa. Mikäli ruoankasvattamisessa aletaan laajasti noudattaa tietotekniikasta tuttua lisenssijärjestelmää, käytäntö muuttuu vakavaksi ihmisoikeusrikokseksi.

Fields in Berezhany, Ternopil oblast, western Ukraine. Berezhanyn peltoja, Temopilin Oblast, Ukraina.
Kuva Wikimedia Commons
Ajatellaanpa köyhää maanviljelijää, joka esi-isineen on vaivoin elättänyt perheensä karusta maastaan. Ajoittain hänen olisi suosuisina vuosina mahdollista omalla ahkeruudellaan saada tavallista runsaanpi sato. Arkijärki toki sanoo, että hänen olisi mahdollista säästä ylijäämä ja yrittää seuraavana vuonna vaikkapa kylvää hiukan enemmän kuin aiemmin. Nytpä se ei sitten enää kävisikään. Paikalle marssisivat ylikansallisten yritysten lakimiehet, eikä siinä armoa tunnettaisi. Suuryritykset saattavat jopa kehittää sellaisia lajikkeita, joiden tuottamat siemenet eivät enää idä. Puutarhakasveissa sellaisia taitaa jo ollakin olemassa.

Tämä on geenimanipulaation huomattavimpia seurauksia. Vaikka tuotteet osoittautuisivatkin vaarattomiksi, ihmisiltä varastetaan teikijänoikeuksiin vedoten vapaus. Ruoantuotanto on kaiken elämän perusta. Sen kahlitseminen lisensseihin tuo mukanaan orjuuden. Aivan samoin kuin hengittämiselle säädettäisiin vero. Kasvien perimän sorkkimista on perusteltu maapallon kasvavan väestön ruokkimisella. Lähtökohta on perustavalla tavalla väärä, sillä vain syntyvyydensäännöstely tuottaisi ratkaisun liikakansoitukseen.

Viime vuosina niin sanottu puhdas tuotanto ja luomu ovat olleet jonkinlaisena trendinä. Vähintäänkin omalaatuiseen valoon ne asettuvat, mikäli ylikansalliset viljayhtiöt pääsevät valtaamaan markkinat siemenillään, joihin ne myöntävät ainoastaan käyttöoikeudet. Pienviljelmät pyritään tappamaan markkinoilta, jolloin tuotanto keskittyy. Koska haavoittuvuus kasvitautien osalta näin kasvaa, on sitten löydetty perustelu yhä pidemmälle viedylle geenimanipulaatiolle. Koska joissain maissa on siementen säästäminen tullut jo rikolliseksi toiminnaksi, ei ole vähäisintäkään epäselvyyttä, etteikö Monsantolla kumppaneineen olisi globaaleja tavoitteita. Ahneus on vienyt agribisneksen vakavien ihmisoikeusrikosten tielle, vaikka monet saattavat siis yhä oikeuttaa itselleen tuon toiminnan kasvitautien ja nälän voittamisella.

Suurilla viljajäteillä on mahtavat resurssit edistää tuotteittensa menekkiä. Monsantolla on vahvasti näppinsä mukana myös Ukrainassa. Se ei ole mitenkään ihmeellistä, sillä Ukrainan suurin rikkaus on sen pellot. Jo ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksa havitteli Ukrainaa nimenomaan vilja-aitakseen. Harva varmaan nykyään oivaltaakaan, kuinka oivallinen Brest-Litovskin erillisrauha vastasyntyneen Neuvostoliiton kanssa Saksalle olikaan antaessaan Ukrainan sen käyttöön. Tuo rauha vain tuli saksalaisten kannalta liian myöhään. Kun nyt toisaalta Euvostoliitossa on runnottu läpi jäsenmaiden vapaa suhtautuminen GMO-tuotteisiin eli siis mainittujen suuryritysten lanseeraamiin ja tekijänoikeuksin valvomiin lajikkeisiin ja toisaalta Ukraina halajaa väkisin mukaan Euroopan ”kansojen liittoon”, kuvio alkaa selvitä, mikäli tarkkailija vain kykenee hyväksymään lukemansa ja näkemänsä. Periaatteessahan Ukraina siis tulisi olemaan Euvostoliitolle päättymätön rahareikä, huikea musta-aukko. GMO-tuotteiden pumppaamiseksi eurooppalaisille markkinoille tuo vilja-aitta olisi sen sijaan pitelemätön.

Toivoa siis sopii, että yksilönvapautta ajavat tahot eri puolilla maailmaa havahtuisivat entistä enemmän huomaamaan sen suunnattoman vaikutusvallan, jota Monsanto kumppaneineen on kaappaamassa maailmassa. Enää ongelma ei tule jäämään muun muassa niille intialaisille maanviljelijöille, jotka ovat joutuneet lakimiesten jyrän alle naapuripeltojen GMO:n pölytettyä omaa satoaan. Lisenssien tekijänoikeudet suuryritysten käsissä eivät tunne mitään inhimillisyyttä tai sääliä.

Geenimanipulaation ei siis tarvitse sinänsä olla terveydelle vaarallista tuhotakseen tulevaisuutemme. Se on avaamassa ovet hirviömäiselle ahneudelle.


Lisää luettavaa muun muassa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti